Tekstin koko
Pienennä Suurenna
Hollolan seurakunta
| Lisää   Tulosta sivu

Hautausmaa ja hautaaminen

Hollolan ainoa hautausmaa levittäytyy keskiaikaisen kirkon ympärille. Hautausmaan vanhimmat osat ovat olleet käytössä arviolta 600 vuotta. Alueella on mm. sankarihautausmaa, kolme uurnahauta-aluetta ja muualle haudattujen vainajien muistelupaikka.   


Hautausmaata on laajennettu useaan otteeseen vuosien 1830-1969 välisenä aikana.  Nykyisin hautaukset suoritetaan pääosin kirkosta itään avautuvalle laajalle, ns. hautausmaan uudelle puolelle. Uurnahautausta varten suoritetaan tuhkauksia Levon hautausmaalla Lahdessa. Krematorio sijaitsee Levon kappelin yhteydessä.

 

Hautausasioista sopiminen

 

Sovituksenkirkon tiloissa sijaitsevassa kirkkoherranvirastossa, puh. (03) 524 6600, sovitaan siunaamisajasta ja -paikasta, tilojen varaamisesta sekä siitä, ketkä toimivat pappina ja kanttorina ja miten heihin saa yhteyden.
Hautausmaan toimistossa hautausmaalla seurakuntapuutarhurin kanssa sovitaan hautaamiseen, hautapaikkaan, hautojen hoitoon ja muistomerkkien sopivuuteen liittyvät asiat sekä näihin liittyvät maksut.

Seurakuntapuutarhurin yhteystiedot:
Hautausmaan toimisto, Särkäntie 2, 16710 Hollola kk.
Puh. 0400 785 116 ja telekopio (03) 788 2002.
Sähköposti: kari.sinisalo(at)evl.fi

 

 

Muistotilaisuus seurakunnan tiloissa?


Muistotilaisuus on mahdollista järjestää hautausmaan lähellä sijaitsevassa Vanhassa pappilassa sekä Sovituksenkirkossa tai Vesikansan seurakuntakodissa. Tilavaraukset tehdään kirkkoherranvirastossa. Tiedustelut Vanhan pappilan tiloista ja tarjoilusta vahtimestarilta, puh. 044 524 6271 tai (03) 788 1015 . Tilojen varaaminen kirkkoherranvirastosta klo 9-15 puh. (03) 524 6611.

Hollolalainen vainaja voidaan siunata myös muualla. Hollolasta voidaan tiedustella pappia siunaamaan hollolalaista vainajaa Lahteen.

 

Lisätietoa

 

Suomen evl. lut. kirkon verkkosivuilla infopaketti hautaan siunaamisesta .

Hollolan seurakunnan hautaustoimen hinnasto.

Hollolan seurakunnan toimitilojen käyttökorvaukset

 

Tietopaketti hautajaisten järjestelyistä.


hautausmaaTalvi
Vanha hautausmaa

Hautmaatoimisto
Hautausmaan toimisto

Sankarihaut
Sankarihautausmaa

 

HollolanHautausmaa
Hollolan hautausmaa -esite on myytävänä kirkkoherranvirastossa, Missiokaupassa ja Hollolan kirkossa sen ollessa avoinna. 20-sivuisen julkaisun keskiaukeamalla on vapaata kulkemista helpottava opaskartta.
Arkkuliina
Sovituksenkirkossa on saatavilla arkun päälle laitettava silkkinen arkkuliina. Tekstiilitaiteilija Kristiina Nyrhinen on nimennyt teoksen virren 522 mukaan "Mua siipeis suojaan kätke". Kuva: Studio Heikki Tuuli

Poutapilvi web design Oy