Tekstin koko
Pienennä Suurenna
Hollolan seurakunta

Hollolan Pyhän Marian kirkko 

TalvikirkkoPieni
Hollolan harmaakivikirkko, Rantatie 917, Hollola kk

Hollolan keskiaikainen harmaakivikirkko on ollut nykyisen Päijät-Hämeen muinainen keskus. Pyhälle Marialle omistettu kirkko valmistui FT Markus Hiekkasen arvion mukaan vuosien 1495-1510 välisenä aikana ja on yksi rakennustaiteemme huomattavimmista muistomerkeistä.  Kirkko on Suomen kolmanneksi suurin keskiaikainen seurakuntakirkko.

 

Kirkko on tullut kuuluisaksi erityisesti hyvin säilyneistä Uuden testamentin henkilöitä ja pyhimyksiä esittävistä puuveistoksistaan. Veistoksia on säilynyt 24.

Kirkkoa ympäröi puutarhamainen hautausmaa.


 

Liikuntarajoitteiset, WC-tilat ja opastukset


Kirkkoon ja C.L. Engelin suunnitelmien perusteella vuosina 1829-31 rakennetun kellotapulin edustalle on asennettu liikuntaesteisiä varten portaat ylittäviä kulkuluiskia. Heille on varattu myös parkkipaikkoja kellotapulin vieressä ja Parinpellontien varressa. Kirkossa on induktiosilmukka, joka välittää äänentoiston kuulolaitteisiin.

 

Yleisön WC-tilat ovat kirkon takana samassa rakennuksessa, missä hautausmaan toimistokin sijaitsee. Lisäksi kellotapulissa on omaisten huoneen yhteydessä WC. Tapulissa sijaitsee myös vainajien säilytystila.

Kirkko on avoinna 2.5.-31.8. ma-pe klo 10-18 sekä talviaikaan sunnuntaisin klo 11-16. Paikalla on aina opas. Jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten lisäksi kirkossa käy vuosittain 8000-15000 turistia yli 50 eri maasta. 

 

Kirkon ja opastusten varaukset kirkkoherranvirastosta klo 9-15 p. 03 524 6611 .

 

- Lähestymiskartta.

 

Lisätietoa

 

- Lisää tietoa Hollolan kirkon historiasta.  ( in english, på svenska, auf deutsch, en france, eesti keelel, en espagnol, по-rусcки )

 

 

tiekirkot banneri 468x60


Poutapilvi web design Oy