Itäpääty helmikuun alussa. Seurakuntakeskuksen rakentaminen on kaksi viikkoa aikataulusta jäljessä. Syinä olivat rakennustyömaalla kuullun tiedon mukaan talviolosuhteet ja liian tiukaksi tehty aikataulu elementtien asettamisen suhteen.
Erityisnuorisotyöntekijä Jyrki Petsalo ihasteli pohjakerroksessa tulevia työtilojaan (18.2.2009), joiden hän uskoo tulevan olemaan alueen seurakunnista parhaat.
Tässä tilassa saa vielä sulattaa lunta, ennnen kuin tila jaetaan tekniseksi tilaksi, papiston työpisteiksi ja sosiaalitilaksi (3. krs.).
Maavallin kehysrakennelma 28.4.2009.
Salpakankaan alakoulun alkuluokka B (28 oppilasta ja opettajat) kävi tutustumassa työmaahan toukokuun alussa. Kuvassa Milla ja Jasmin kirkkosalissa. Kirkon rakentaminen huomioidaan ympäristötiedon kotiseutukirjaa tehtäessä.
Ulkoseinien tiiliverhoilun muuraus alkoi toukokuussa.












