Kauneimmat Joululaulut soivat syrjäytymisvaarassa oleville nuorille

13.11.2017 09.31

Kauneimmat joululaulut-lauluvihkon kansi.

Seurakunnassamme järjestetään yli 40 laulutilaisuutta.

Tänä vuonna Kauneimmat Joululaulut soivat kehitysmaiden nuorten hyväksi. Hollolan seurakunnan tilaisuuksien tarkemmat aikataulut julkaistaan 25.11. ja 9.12. ilmestyvissä Kirkonseutu-lehdissä ja tämän artikkelin lopussa.

Seurakuntien ja Suomen Lähetysseuran yhteistyössä järjestämien yhteislaulutilaisuuksien suosio näyttää vuosi vuodelta vain kasvavan. Arviolta miljoona suomalaista kokoontuu tuhansiin tilaisuuksiin laulamaan niitä kaikkein rakkaimpia joululauluja ja tekemään hyvää.

Kauneimpia Joululauluja lauletaan kirkkojen lisäksi muun muassa kuppiloissa, kauppakeskuksissa ja monenlaisissa muissa paikoissa. Tämän lisäksi Kauneimpia Joululauluja kokoontuvat laulamaan myös ulkosuomalaiset eri puolilla maailmaa. Vihkoja lähetetään tänäkin vuonna noin 20 maahaan.

Varpunen jouluaamuna on monen suosikki

Lähetysseura on painattanut 800 000 vihkoa seurakuntia varten. Vihkosta löytyvät perinteiseen tapaan ne kaikkein rakkaimmat joululaulut, joita ilman joulu ei tunnu joululta. Lisäksi mukana on myös pari uudempaa tai vähemmän tunnettua laulua.

Jokainen voi käydä Kauneimpien Joululaulujen verkkosivuilla äänestämässä omaa suosikkiaan ja vaikuttaa siihen, mitkä laulut tulevat ensi vuoden vihkoon. Äänestäneiden kesken arvotaan hemmotteluloma kahdelle hyvinvointikartano Kaisankodissa Espoossa. Viimevuoden äänestyksessä Varpunen jouluaamuna pudotti kakkossijalle edellisvuoden voittajan, Sydämeeni joulun teen -kappaleen. Kolmannen sijan vei edellisvuoden tapaan Tulkoon joulu.

Kauneimmat Joululaulut -nettiradiokanava toteutetaan perinteiseen tapaan yhdessä Jouluradion kanssa. Se onkin ollut Jouluradion suosituimpia kanavia. Kauneimpia Joululauluja voi kuunnella osoitteessa www.jouluradio.fi

Kolehti kehitysmaiden nuorille

Seurakuntien järjestämissä Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuran ulkomaiseen työhön. Tänä vuonna Kauneimmat Joululaulut soivat kehitysmaiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi.

Maailmassa on enemmän nuoria kuin koskaan – 1,8 miljardia. Yhdeksän nuorta kymmenestä asuu kehitysmaissa. Koulutuksen, toimeentulon ja turvallisuuden puute voivat syrjäyttää nuoren pysyvästi. Suomen Lähetysseura tukee heikoimmassa asemassa olevia kehitysmaiden nuoria saamaan koulutuksen, ammatin ja toimeentulon. Verkkosivuilta löytyy esimerkkejä Lähetysseuran työstä nuorten hyväksi eri maissa.

Jos joululaulutilaisuuteen ei tule otettua mukaan sopivan kokoista kolehtirahaa, ei huolta, kolehdin voi maksaa myös tekstiviestillä. Ohjeet viiden tai kymmenen euron arvoiseen lahjoitukseen löytyvät lauluvihkon takakannesta.

Viime jouluna Kauneimmat Joululaulut keräsi kaikkien aikojen ennätystuloksen, runsaat 1 090 000 euroa. Varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi kehitysmaissa.

www.kauneimmatjoululaulut.fi

 

KAUNEIMMAT JOULULAULUT HOLLOLAN SEURAKUNNASSA

 

Hollola

Kirkoissa

* to 7.12. klo 18 Sovituksenkirkko. Sinikka Pitkänen, Timo Huttunen, kirkkokuoro.

* la 9.12. klo 16 Hollolan kirkko. Maarit Peltomaa, Sinikka Pitkänen, Satu Alander.

* su 10.12. klo 18 Hollolan kirkko. Maarit Peltomaa, Sinikka Pitkänen, Timo Huttunen.

* su 17.12.  klo 18 Sovituksenkirkko. Vesa Koskimaa, Janne Hatakka, konservatorion nuoret solistit sekä Lauletaan viittoen -kuoro. Kirjoitustulkkaus.

 

Kylillä ja palvelukodeissa

* la 25.11. klo 12 Herralan koululla. Johanna Huovinen, Marjo Kortelainen.

* ma 4.12. klo 10.30 Missiokammarilla.

* su 3.12. klo 18 Toivolan nuorisoseuratalolla (Sairakkala).  Maarit Peltomaa, Antti Lahtinen.

* ma 4.12. klo 10.30 Missiokammarilla. Vesa Koskimaa.

* to 7.12. klo 18 Miekkiö-talo (ent. koulu). Vesa Koskimaa, Janne Hatakka.

* to 7.12. klo 18 Korpikylän koululla. Maarit Peltomaa, Marjo Kortelainen.

* ti 12.12. klo 18 Tennilän koululla. Sinikka Pitkänen, Marjo Kortelainen.

* ke 13.12. klo 14 palvelukoti Huilissa. Vesa Koskimaa, Satu Alander.

* ke 13.12. klo 18 Heinäsuon Suojapirtissä. Vesa Koskimaa, Hanna-Leena Penttilä.

* su 17.12. klo 13 Vesikansan seurakuntakodissa. Sinikka Pitkänen, Janne Hatakka.

 

Hämeenkoski

* la 9.12. klo 19 Ravintola Wellis. Hanna-Leena Penttilä, Johanna Huovinen

* su 10.12. klo 18 Läpikäytävässä (pakkasraja -10). Pukeudu lämpimästi ja ota taskulamppu mukaan. Johanna Huovinen

* ke 13.12. klo 14 Koivukodolla. Mukana lauluryhmä Ikäiset, Johanna Huovinen.

* su 17.12. klo 19 Hämeenkosken kirkossa. Leevi Ruonakoski, Johanna Huovinen, Sanni-Maria Tiihonen.

 

Kärkölä
* to 14.12. klo 12 Nerolassa. 

* su 17.12. klo 18 Kärkölän kirkossa, Johanna Hurtig, Kirsi Skantz-Viljakainen sekä Riihimäen Kamariorkesteri, joht. Eero Lepola.

* ti 26.12. klo 15 Järvelän seurakuntakeskuksessa Katja-Margit Takatalo ja Kirsi Skantz-Viljakainen.

 

Kuhmoinen

* la 2.12. klo 18 Päijälän rukoushuone. Elina Vartiainen, Hannele Erola.

* to 7.12. klo 11.30 Torstaitupa, Kuhmola, Elina Vartiainen, Hannele Erola.

* su 17.12. klo 15.30 Heretyn kämppä, Isojärven kansallispuisto. Kristian Saarnio, Hannele Erola.

* su 17. 12. klo 18 Kuhmoisten kirkko. Kristian Saarnio, Hannele Erola.

* ti 19.12. klo 17 Velisjärven leirikeskuksen tupa (Naisten tupailta). Ari Pelkonen, Hannele Erola.

* ke 20.12. klo 13 Päijännekoti (mukana Eläkeläiset ja kirkkokuoro). Elina Vartiainen, Hannele Erola, Eläkeläiset ja kirkkokuoro.

* ke 20.12. klo 15 Iltaruskon kerhohuone. Elina Vartiainen, Hannele Erola.

* pe 5.1. 2018 klo 18 Aulikki ja Heikki Savolaisella Hahmajärventie 392

 

Padasjoki

* pe 8.12. klo 18 Maakesken Rientolassa, Mukulintie 30. Elina Vartiainen, Juha Nurmi.

* la 9.12. klo 16 Kasiniemen Kokkopirtillä, Kokkopirtintie 7. Kristian Saarnio, Juha Nurmi.

* su 10.12. klo 16 Auttoisten rukoushuoneella, Kylänraitti 79. Elina Vartiainen, Juha Nurmi.

* to 14.12. klo 12 Lähimmäistuvalla, Keskustie 20. Juha Nurmi.

* pe 15.12. klo 18 Arrakoskella Särkiössä, Tevännintie 125. Riitta ja Pekka Särkiö, Juha Nurmi.

* su 17.12. klo 18 Padasjoen kirkossa, Ari Pelkonen, Juha Nurmi.

* ke 20.12. klo 18 Toritulla Maarit ja Jarmo Ylätalolla, Ranta-Ylätalontie 21. Ari Pelkonen, Juha Nurmi.

* pe 22.12. klo 14 Eläkeläisten joululaulutilaisuus Padasjoen srk-kodilla. Kristian Saarnio, Kirsi Virtanen, Juha Nurmi.

* pe 22.12. klo 18 Nyystölässä Virpi Kallioisella, Kallioistentie 147. Kristian Saarnio, Juha Nurmi.

* pe 6.1.2018 klo 15 Kellosalmella Laila Korpelalla, Peltolantie 88. Ari Pelkonen, Juha Nurmi.

LASTEN KAUNEIMMAT

Hollola ja Hämeenkoski

* su 3.12. klo 15 Sovituksenkirkossa. Maarit Peltomaa, Satu Alander.

* su 10.12. klo 16 Hämeenkosken Tuvalla, laulaen, leikkien ja loruillen. Johanna Huovinen.

« Uutislistaukseen