Uutiset
21.10.2011
NCC Rakennus Oy ostaa vanhan seurakuntakeskuksen ja pesulatalon kiinteistöt
Hollolan seurakunta ilmoitti elokuussa, että Salpakankaan vanhan seurakuntakeskuksen ja sen viereisen, nuoriso- ja lapsityötiloina toimineen niin kutsutun pesulatalon tonteista muodostettu kokonaisuus myydään eniten tarjoavalle. Ostotarjouksia saapui määräaikaan mennessä viisi ja niiden hintahaarukka oli 720.000 – 1.230.000 euroa.
Alueella olevien rakennusten ja rakennelmien purkaminen kuuluu ostajalle. Alueelle tulee aiemmin hyväksytyn asemakaavamuutoksen ja maankäyttösopimuksen myötä kolme viisikerroksista kerrostaloa, joiden kerrosala on 3 x 2000 k-m² eli yhteensä 6000 kerrosneliömetriä. Seurakuntakeskus puretaan näillä näkymin keväällä ja rakentaminen alkaa vuoden 2012 aikana, aikaisintaan keväällä.
Kauppa vaatii vielä osapuolten hallintoelinten hyväksymisen sekä seurakuntien kiinteistökauppoja valvovan Kirkkohallituksen lopullisen vahvistamisen. Päätös kaupasta tulee lainvoimaiseksi arviolta tammi-helmikuussa vuonna 2012.





