Uutislistaukseen

Hollolan seurakunta Astetta alemmas -kampanjan kumppaniksi

Lattialämmitys-alemmas.jpg

Kuva: Myös lattialämmityksen voi laskea astetta alemmas.

Hollolan seurakunta on liittynyt kampanjakumppaniksi valtionhallinnon aiemmin syksyllä käynnistämään Astetta alemmas -kampanjaan. Kampanjan tavoitteena on, että kaikki suomalaiset tekevät konkreettisia ja nopeasti tehoavia energiansäästötekoja, ja että energiankulutusta vähennetään kauttaaltaan koko yhteiskunnassa.

Hollolan seurakunta on jo tehnyt jo marraskuun loppuun mennessä ja tulee tekemään jatkossakin monia energiaa säästäviä toimia. Aiempi ympäristödiplomityöskentely on antanut oikeaa suuntaa energiansäästökampanjalle.

Nykyisen energiakriisin aikana henkilökuntaa on ohjeistettu energian säästämisessä, kirkkojen lämpötiloja on laskettu alemmas, leirikeskusten lämmitys lasketaan alemmas hiljaisina aikoina, aluevalaistusta on muutettu energiatehokkaammaksi, uusia rakennuksia muutetaan parhaillaan maalämmöllä lämpiäviksi ja henkilökuntaa kannustetaan liikkumaan ja vähentämään autoilua työsuhdepolkupyöräedulla. Sovituksenkirkon katolle valmistui viime kesänä myös uusi aurinkosähkövoimala. Muutoksilla on kokonaisuudessaan, seurakunnan mittapuulla mitattuna merkittävä energiaa säästävä ja uusiutuvan energian käyttöä edistävä vaikutus.

Venäjän sotatoimet taustalla

Astetta alemmas -kampanjan taustalla ovat Venäjän sotatoimet Ukrainassa, jotka ovat johtaneet energian hinnan ja saatavuuden ongelmiin Suomessa ja koko Euroopassa. Talvella sähkönkäytön ja lämmityksen kustannukset ovat poikkeuksellisen korkealla.

Kampanja kehottaa jokaista myös varautumaan siihen, että sähköstä voi olla ajoittain pulaa. Saatavuutta heikentävät esimerkiksi pitkät ja tuulettomat pakkasjaksot, pohjoismaisen vesivoimalla tuotetun sähkön vähäinen tarjota, sähkön tuotantolaitosten huolto- tai käyttökatkokset sekä Keski-Euroopan sähkön kysyntä.

Sähköpula voi johtaa jakelun keskeytyksiin. Sähkökatkojen riskiä pienennetään kiinnittämällä huomiota omiin sähkönkäyttötapoihin ja -ajankohtaan.

Astetta alemmas on valtionhallinnon yhteinen energiansäästökampanja, joka tarjoaa konkreettisia vinkkejä energiansäästöön ja sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen kotona, työssä ja liikenteessä. Nyt on aika tehdä nopeavaikutteisia energiansäästötoimia.

Tutustu lisää verkko-osoitteessa: www.astettaalemmas.fi

2022-11-28 10:25:00.0