Kirkonkirjat eritellään jatkossa paikkakuntien mukaan

19.10.2017 09.58

IMG_6141[1]_M.jpg

Hollolan seurakunnan virastopalvelu on kehittänyt seurakuntalaisten toivomuksesta kirkollisten kuulutusten alueellista erittelyä.

Hollolan seurakunnan virastopalvelu on kehittänyt kirkollisia kuulutuksia siten, että jatkossa esimerkiksi Kärkölässä luetaan jumalanpalveluksessa vain ne kastetut, avioliittoon vihityt ja hautaan siunatut, jotka on tallennettu luettavaksi Kärkölässä. Sama koskee Hämeenkoskea, Kuhmoisia ja Padasjokea. Hollolassa pääsääntöisesti luetaan kaikissa jumalanpalveluksissa kantaseurakunnan tiedot, elleivät asianosaiset muutoin ole toivoneet.

Samoin sanomalehtiin menevät kirkolliset kuulutukset tulevat muuttumaan siten, että niissä huomioidaan eri alueet: Hollolan kantaseurakunta, Kärkölän kappeliseurakunta, Hämeenkosken kappeliseurakunta, Kuhmoisten ja Padasjoen kappeliseurakunnan Kuhmoisten alue ja Padasjoen alue.

Virastopalvelu pyrkii huomioimaan kaikessa asianosaisten toiveet. Seurakuntalaisten on kuitenkin hyvä huomioida, että omaisilla, vanhemmilla, avioliittoon kuulutettavilla ja avioliittoon vihityillä on aina oikeus myös kieltää tiedon julkaiseminen kirkollisissa ilmoituksissa.

Ne kirkolliset ilmoitukset, mitä muualla (esim. Helsingissä, Oulussa jne) tallennetaan kirkon jäsentietojärjestelmään, laitetaan kantaseurakunnan kirkollisiin, mikäli tallennuksesta ei muuta ilmene.

Kirkonseudussa erittely alkaa täysimittaisesti 11.11. ilmestyvästä lehdestä alkaen.

« Uutislistaukseen