Hollolan kirkko

Hollolan Pyhän Marian kirkko

Rantatie 917, 16710 Hollola

Kirkko on avoinna toukokuussa ma-su klo 10-17 ja 1.6.-31.8. ma-su klo 11-18. Kävijöiden tulee huomioida kirkolliset toimitukset ja jumalanpalvelukset viikonloppuina. Talviaikaan kirkko on yleisölle avoinna sunnuntaisin klo 11-16. Paikalla on aina opas.

Hollolan kirkko

Hollolan keskiaikainen harmaakivikirkko on ollut nykyisen Päijät-Hämeen muinainen keskus. Pyhälle Marialle omistettu kirkko valmistui FT Markus Hiekkasen arvion mukaan vuosien 1495-1510 välisenä aikana ja on yksi rakennustaiteemme huomattavimmista muistomerkeistä.  Kirkko on Suomen kolmanneksi suurin keskiaikainen seurakuntakirkko.

Kirkko on tullut kuuluisaksi erityisesti hyvin säilyneistä Uuden testamentin henkilöitä ja pyhimyksiä esittävistä puuveistoksistaan. Veistoksia on säilynyt 24.

Kirkkoa ympäröi puutarhamainen hautausmaa.

Kirkkoon ja C.L. Engelin suunnitelmien perusteella vuosina 1829-31 rakennetun kellotapulin edustalle on asennettu liikuntaesteisiä varten portaat ylittäviä kulkuluiskia. Heille on varattu myös parkkipaikkoja kellotapulin vieressä ja Parinpellontien varressa. Kirkossa on induktiosilmukka, joka välittää äänentoiston kuulolaitteisiin.

Yleisön WC-tilat ovat kirkon takana samassa rakennuksessa, missä hautausmaan toimistokin sijaitsee. Lisäksi kellotapulissa on omaisten huoneen yhteydessä WC. Tapulissa sijaitsee myös vainajien säilytystila.

Jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten lisäksi kirkossa käy vuosittain 7000-9000 turistia yli 50 eri maasta. 

Kirkon ja opastusten ryhmävaraukset kirkkoherranvirastosta klo 9-14 p. 03 524 6611 .

Parkkipaikkoja on Vanhan pappilan pihalla ja Vanhan Kunnantuvan takana peltoaukeaman laidalla.
Induktiosilmukka
Pysäköinti
wc
Esteetön kulku

Sijainti kartalla

Tapahtumat

su 1.10. klo 10.00

Rantatie 917, 16710 Hollola

Messu

Mikkelinpäivä
Antti Lahtinen, Vesa Koskimaa.
su 8.10. klo 10.00

Rantatie 917, 16710 Hollola

Messu

18. sunnuntai helluntaista
Timo Huttunen, Maarit Peltomaa.Nokkahuiluryhmä Noccis