Tilojen varaaminen
Kirkkoherranvirastossa ja kappeliseurakuntien seurakuntatoimistoissa varataan papit, kanttorit ja seurakunnan tilat kasteisiin, vihkimisiin, siunauksiin ja muihin kirkollisiin toimituksiin.
Kirkkotilojen käyttö kirkollisissa toimituksissa on Hollolan seurakunnan jäsenille maksutonta. Muiden tilojen käyttökorvauksista on päättänyt kirkkoneuvosto alla olevan mukaisesti.
Hollolan seurakunnan tilat on ensisijaisesti tarkoitettu sen jäsenten käyttöön, mutta tiloja vuokrataan myös muille tahoille. Seurakunnan toimitiloissa järjestettävien juhlien ja toiminnan tulee olla sopusoinnussa kirkon toimintaperiaatteiden kanssa.
Leirikeskusten tilat varataan Hollolan seurakunnan leirikeskusten sivuilta.
Tilojen käyttökorvaus
Alla Hollolan seurakunnan alueella olevien tilojen käyttökorvaushinnat.
- Seurakuntatilojen käyttökorvaukset (euroa/käyttökerta) sisältävät arvonlisäveron.
- Seurakunnan TARJOILUHINNASTO löytyy täältä (tällä hetkellä vain Sovituksenkirkko)
- Hollolan Vanhan pappilan tiloista vastaa pitopalveluyrittäjä Olkihattu OyLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
- Hautaamiseen liittyvät maksut ovat tilavuokria lukuunottamatta kaikille kuntalaisille samat. Hautatoimen hinnasto löytyy täältä.
- Tilavuokrahinnasto on voimassa arkisin klo 8-16.
- Iltakäyttö ja lauantai +30%.
- Sunnuntai +50%.
- Kokous- ja kokoontumistilojen osapäivän hinta -20 %. Voimassa, jos käyttö on vain osan päivää max 3 h, arkisin ajalla 8-16.
- Korotukset tai alennukset eivät koske avioliittoon vihkimisiä eikä siunaustilaisuuksia.
Hintojen korotukset eivät koske niitä tiloja ja tilaisuuksia, joissa asiakkaat toimivat ns. omatoimiperiaatteella (itse noutavat ja palauttavat avaimen). Edellyttää lisäksi, että tilojen käyttäjä siivoaa tilat käytön jälkeen.
Hollolan seurakunnan jäsenhintoja käytetään:
- Muistotilaisuudessa, kun vainaja on ollut kuollessaan Hollolan seurakunnan jäsen.
- Hääjuhlassa, kun jompikumpi vihittävistä tai jommankumman vanhemmat ovat Hollolan seurakunnan jäseniä.
- Merkkipäiväjuhlassa, kun juhlittava on Hollolan seurakunnan jäsen.
- Rippijuhlassa, kun konfirmoitava on Hollolan seurakunnan jäsen.
Huomioitavaa seurakunnan tiloja vuokratessa
- Kirkollisista toimituksista ei peritä tilavuokraa.
- Hollolan seurakunnan kirkoissa tai siunauskappeleissa ei voida viettää uskonnottomia tai ei-kristillisen uskontokunnan mukaisia hautajaisia tai vastaavia tilaisuuksia.
- Seurakunta luovuttaa seuraavat tilat kasteen jälkeiseen juhlaan korvauksetta: Sovituksenkirkon Martta-sali, Missiokammari, Vesikansan seurakuntakoti, Hämeenkosken seurakuntatupa, Kärkölän seurakuntakeskus, Padasjoen seurakuntakoti (käyttökiellossa), Padasjoen Olkkari, Kuhmoisten seurakuntakoti.
- Sovituksenkirkon Martta-salin käyttö edellyttää juhlatarjoilun tilaamista seurakunnalta.
- Tilojen siivous kuuluu vuokraajalle. Ylimääräisestä siivouksesta laskutamme 45 €/h (Sovituksenkirkon tilavuokrat sisältävät myös siivouksen).
- Käyttökorvaus sisältää varatut tilat, sähkön ja astiat.
- Kymmenen tuntia ylittävältä ajalta peritään 10 euroa kultakin alkavalta tunnilta.
- Käyttöaika on klo 8.00 - 22.00 välinen aika.
Kirkot ja kappelit
Sovituksenkirkko, Keskuskatu 2, 15870 Hollola
Hollolan Srk:n jäsen ja paikalliset yhteisöt | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Kirkkosali | 160€ | 240€ |
Seurakuntasali Martta tai Maria | 195€ | 245€ |
Andreaksen kappeli | 85€ | 130€ |
Takkahuone | 45€ | 65€ |
Sauna ja takkahuone | 110€ | 150€ |
Nuorisotila | 95€ | 120€ |
Kouluikäisten tila | 75€ | 95€ |
Musiikkitila (vain viikonloppuisin) | 65€ | 110€ |
Kokoustila Mooses | 65€ | 110€ |
Hiljainen huone | 45€ | 65€ |
Muut kristilliset tilaisuudet (jumalanpalvelus, konfirmaatiot ja muut tilaisuudet, joissa Hollolan seurakunta ei ole mukana) | 375€ | 480€ |
Muu tilaisuus (Esim. konsertti, jonka järjestäjänä ei ole seurakunta, ja josta järjestäjälle on tuloja) | 375€ | 535€ |
Hollolan kirkko, Rantatie 917, 16710 Hollola kk
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Avioliittoon vihkiminen | Ei maksua | 215€ (Vihittävistä tai heidän vanhemmistaan kumpikaan ei ole Hollolan seurakunnan jäsen) |
Muut kristilliset tilaisuudet (jumalanpalvelus, konfirmaatiot ja muut tilaisuudet, joissa Hollolan seurakunta ei ole mukana) | 375€ | 480€ |
Muu tilaisuus (Esim. konsertti, jonka järjestäjänä ei ole seurakunta, ja josta järjestäjälle on tuloja) | 535€ | 750€ |
Kärkölän kirkko, Kirkkotie 7, 16610 Kärkölä
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Avioliittoon vihkiminen | Ei maksua | 160€ (Vihittävistä tai heidän vanhemmistaan kumpikaan ei ole Hollolan seurakunnan jäsen) |
Muut kristilliset tilaisuudet (jumalanpalvelus, konfirmaatiot ja muut tilaisuudet, joissa Hollolan seurakunta ei ole mukana) | 375€ | 480€ |
Muu tilaisuus (Esim. konsertti, jonka järjestäjänä ei ole seurakunta, ja josta järjestäjälle on tuloja) | 375€ | 535€ |
Kuhmoisten kirkko, Kirkkotie 1 B, 17800 Kuhmoinen
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Avioliittoon vihkiminen | Ei maksua | 160€ (Vihittävistä tai heidän vanhemmistaan kumpikaan ei ole Hollolan seurakunnan jäsen) |
Muut kristilliset tilaisuudet (jumalanpalvelus, konfirmaatiot ja muut tilaisuudet, joissa Hollolan seurakunta ei ole mukana) | 375€ | 480€ |
Muu tilaisuus (Esim. konsertti, jonka järjestäjänä ei ole seurakunta, ja josta järjestäjälle on tuloja) | 375€ | 535€ |
Padasjoen kirkko, Laivarannantie 1, 17500 Padasjoki
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Avioliittoon vihkiminen | Ei maksua | 160€ (Vihittävistä tai heidän vanhemmistaan kumpikaan ei ole Hollolan seurakunnan jäsen) |
Muut kristilliset tilaisuudet (jumalanpalvelus, konfirmaatiot ja muut tilaisuudet, joissa Hollolan seurakunta ei ole mukana) | 375€ | 480€ |
Muu tilaisuus (Esim. konsertti, jonka järjestäjänä ei ole seurakunta, ja josta järjestäjälle on tuloja) | 375€ | 535€ |
Hämeenkosken kirkko, Toijalantie 11, 16800 Hämeenkoski
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Avioliittoon vihkiminen | Ei maksua | 160€ (Vihittävistä tai heidän vanhemmistaan kumpikaan ei ole Hollolan seurakunnan jäsen) |
Muut kristilliset tilaisuudet (jumalanpalvelus, konfirmaatiot ja muut tilaisuudet, joissa Hollolan seurakunta ei ole mukana) | 375€ | 480€ |
Muu tilaisuus (Esim. konsertti, jonka järjestäjänä ei ole seurakunta, ja josta järjestäjälle on tuloja) | 375€ | 535€ |
Hautaan siunaaminen kaikkialla seurakunnassa
Hollolan Srk:n jäsen | Muut ev.lut. kirkkoon kuuluvat | Kirkkoon kuulumaton, ml. muut uskontokunnat | |
Hautaan siunaaminen | Ei maksua | Ei maksua | 215€ |
Seurakuntakodit- ja keskukset
Vesikansan seurakuntakoti, Paimelantie 51, 17110 Kalliola
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Seurakuntakoti | 160€ | 205€ |
Hämeenkosken seurakuntatupa, Toijalantie 11, 16800 Hämeenkoski
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Seurakuntatupa | 120€ | 160€ |
Kärkölän seurakuntakeskuksen seurakuntasali, Sammalistontie 1, 16600 Järvelä
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Seurakuntasali 120 paikkaa | 160€ | 205€ |
Keittiön vuokra | 55€ | 80€ |
Vuokratessa ainoastaan keittiö | 110€ | 160€ |
Mummonkammari | 45€ | 65€ |
Kuhmoisten seurakuntakoti, Kirkkotie 1 A, 17800 Kuhmoinen
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
Maria-sali | 160€ | 205€ |
Lasarus-sali | 85€ | 110€ |
Kaikki salit | 195€ | 245€ |
Kerhohuone (Seitsemäs taivas) | 55€ | 75€ |
Keittiön vuokra | 55€ | 80€ |
Padasjoen seurakuntakoti, Uimalantie 2, 17500 Padasjoki (tilapäisesti käyttökiellossa)
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Iso sali | Ei käytössä | Ei käytössä |
Muut tilat
Aurinkokulma, Kauppatie 2, 16600 Järvelä
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Tilavuokra | 45€ | 65€ |
Missiokammari, Rakentajantie 8, 15870 Hollola
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Tilavuokra | 85€ | 110€ |
Padasjoen Olkkari, Keskustie 21, 17500 Padasjoki (Osuuspankin kokoustila)
Hollolan Srk:n jäsen | Muut käyttäjät sekä muut kristilliset yhteisöt | |
---|---|---|
Tilavuokra | 55€ | 75€ |