Ilmoittaudu syksyn 2021 toimintoihin viikoilla 34 ja 35

Lähtökohtamme on järjestää kaikella tavalla turvallista toimintaa. Koronaviruksen aikana toimimme viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Mahdollisista muutoksista tai toiminnan peruuntumisesta tiedotamme viipymättä ja lähetämme ilmoittautuneille erillisen tiedon asiasta.

Ilmoittautumisohjeet

Voit ilmoittautua mukaan syyskauden toimintoihin viikoilla 34. ja 35. (23.8.-5.9.) seurakunnan verkkosivuilla www.hollolanseurakunta.fi/tapahtumat Sivun vasemmasta reunasta löydät kohdan ”ILMOITTAUDU”. Rullaa listaa ja löydä tapahtuma, johon haluat ilmoittautua.

Huom! Mikäli lapsella on erityisen tuen tarvetta, kannattaa leirin/tapahtuman sopivuudesta olla yhteydessä nuorisotyönohjaajiin. Leireille ja tapahtumiin voi myös ilmoittaa avustajan mukaan. Avustajalta emme osallistumismaksua.

Ilmoittautumisjärjestyksellä ei ole merkitystä

Kaikkien leirien ja tapahtumien osallistujat ARVOTAAN, mikäli ko. toimintoon on hakijoita enemmän kuin sille voidaan ottaa. Arvonnassa ovat mukana kaikki ilmoittautumisaikana ilmoittautuneet. Osallistujien on täytettävä leiri- ja tapahtumakohtaisesti mainittu ikäraja tämän vuoden aikana. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä kaveritoiveesi, mikäli haluat kaverin kanssa samalle leirille. Kaikille ilmoittautuneille lähetetään tieto leirille/tapahtumaan pääsystä sähköpostilla.

Maksukäytäntömme

Leiri- ja retkimaksut maksetaan verkkopankissa. Maksulinkin tapahtumasta saat sähköpostiisi ja se tulee maksaa eräpäivään mennessä. Varmistathan sähköpostiosoitteesi oikeinkirjoituksen! Leirimaksusta voi hakea vapautusta taloudellisin perustein. Lomakkeen voit ladata itsellesi tästä linkistä. Täytetyn lomakkeen voit palauttaa Päivi Sivoselle sähköpostilla tai paperisena. Huom! Hollolan seurakuntaan kuulumattomilta perimme korotetun leiri- ja retkimaksun (+50 %)

Peruutuskäytäntömme

Mahdollisista muutoksista tai toiminnan peruuntumisesta tiedotamme viipymättä ja lähetämme ilmoittautuneille erillisen tiedon asiasta.

Peruthan ilmoittautumisesi mahdollisimman pian, jos et voikaan osallistua toimintaan. Leirimaksu palautetaan, kun leiripaikka perutaan viimeistään 2 viikkoa ennen leiriä. Maksu voidaan jättää perimättä tai palauttaa, jos henkilöllä on osoittaa lääkärintodistus tai muu luotettava selvitys pätevästä esteestä.

Vakuutus

Hollolan seurakunnan tapahtumien, ryhmien ja leirien osallistujat on vakuutettu tapaturmien varalta.

Ota yhteyttä

Johtava nuorisotyönohjaaja (virkavapaalla 30.9.2022 saakka)
Keskuskatu 2
15870 Hollola
Nuorisotyönohjaaja
Keskuskatu 2
15870 Hollola