Uutislistaukseen

Sanan suvipäivät Hollolassa keräsi tuhansia seuraajia

20220618_145124.jpg

Hollolassa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002 vietetyt Sanan suvipäivät ovat tulleet päätökseen. Kansan Raamattuseuran (KRS) ja Hollolan seurakunnan yhteistyössä järjestämässä tapahtumassa nähtiin mm. raamattutunteja, Hollolan kirkon opastuskierros, GospelSummer-konsertti sekä monia muita tapahtumia. Päivät keräsi yhteensä kaksi tuhatta paikan päällä kävijää, jonka lisäksi striimit ovat vetäneet tähän mennessä puoleensa yhteensä 25 000 katselukertaa. Luvun odotetaan nousevan seuraavan kuukauden aikana, jolloin lasketaan lopullinen tilasto.

­”Vaikka Suomen kesä antoi sateita lauantaina, juhlavieraista näkyi suuri ilo mahdollisuudesta kohdata jälleen kasvokkain. Jopa liikenteenohjaajat huomasivat hymyilevät ihmiset juhlille saapuessa”, kertoo KRS:n varatoiminnanjohtaja Kalle Virta.

”Olen kyllä kiitollinen yhteistyöstä Hollolan kanssa. Jos edelliset juhlat järjestettiin 20 vuotta sitten, uskallan toivoa, että Sanan Suvipäivät voisivat palata Hollolaan jo hieman nopeamminkin kuin 20 vuoden päästä”, hän lisää.

Perinteinen kristillinen kesätapahtuma järjestetään vuosittain ja ensi vuonna sitä vietetään ennen juhannusta Jyväskylässä.

2022-06-20 14:18:42.0