Uutislistaukseen

HOLLOLAN SEURAKUNTA HAKEE SEURAKUNTAPUUTARHURIA

Hollolan seurakuntaan kuuluvat 1.1.2023 alkaen kantaseurakunnan lisäksi Hämeenkosken, Kärkölän, Kuhmoisten ja Padasjoen kappeliseurakunnat. Hautausmaita on seitsemän kappaletta, talousmetsää n. 1750 ha ja rakennuksia n. 90 kpl.

Nykyisen seurakuntapuutarhurin jäädessä ansaitulle eläkkeelle haemme vakinaiseen virkasuhteeseen energistä, osaavaa ja yhteistyökykyistä ammattilaista,

SEURAKUNTAPUUTARHURIKSI

Seurakuntapuutarhuri vastaa seurakunnan hautausmaista ja toimii lähiesimiehenä hautatoimen työntekijöille ja hautausmaiden kausityöntekijöille sekä huolehtii seurakunnan viheralueista, metsistä ja muista maa-alueista.

Viran kelpoisuusvaatimukset ovat suoritettu puutarhurin-, puutarhateknikon- tai hortonomintutkinto. Korkeampi soveltuva koulutustutkinto katsotaan eduksi.

Palkkaamme joustavan, energisen ja palveluhenkisen henkilön, jolla on reipas halu kehittää ja kehittyä. Työtehtävät edellyttävät oman auton käyttöä.

Arvostamme kokemusta hautaustoimesta, suunnittelu- ja esimiestehtävistä sekä halua työskennellä yhteistyössä eri työalojen kanssa.

Viran palkkaus on kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 503 mukainen. Virkaan palkattaessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Työ alkaa 1.3.2023 tai sopimuksen mukaan.

Hakemukset liitteineen tulee toimittaa osoitteeseen https://www.mvs.fi/srk/hollola/url/FAMxgjk4gq viimeistään 16.12.2022.


Lisätietoja virasta antaa tarvittaessa seurakuntapuutarhuri Kari Sinisalo, kari.sinisalo@evl.fi, puh 044-3541202 tai kiinteistöpäällikkö Keijo Kokko, keijo.kokko@evl.fi, puh. 040-5912431.

2022-11-16 14:24:50.0