Uutislistaukseen

Hollolan seurakunta hakee suntiota

Sovitus-sisä4.jpg

Hollolan seurakuntaan kuuluvat kantaseurakunnan lisäksi Hämeenkosken-, Kärkölän-, Kuhmoisten- ja Padasjoen kappeliseurakunnat. Kirkkoja on seitsemän kappaletta ja rakennuksia n. 90 kpl. Nykyisen suntion jäädessä ansaitulle eläkkeelle haemme vakinaiseen työsuhteeseen energistä, osaavaa ja yhteistyökykyistä ammattilaista, suntioksi

Sinun ei vielä tarvitse olla raudanluja ammattilainen, mutta toivomme sinulta suoritettua suntion ammattitutkintoa. Tärkeää on vahva motivaatio uusien asioiden oppimiseen, rohkeus tarttua yllättäviinkin haasteisiin ja hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Työaika painottuu ympäri vuoden viikonloppuihin ja iltoihin sekä juhlapyhiin. Valitun tulee olla Suomen ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen.

Suntio työskentelee keskeisessä tehtävässä seurakunnassa ja on mukana luomassa seurakuntalaisille ikimuistoisia ja tärkeitä tilaisuuksia. Työhön kuuluu erilaisten tilaisuuksien valmistelun lisäksi mm. toimitilojen puhtaudesta ja siisteydestä huolehtiminen. Seurakunnan toimipisteet sijaitsevat laajalla alueella, joten ajokortti ja oma auto ovat tehtävän suorittamisessa välttämättömiä. Pääasiallinen työntekopaikka on Sovituksenkirkko Hollolassa.

Tehtävä edellyttää vastuullisuutta, omatoimisuutta, asiakaspalvelulähtöisyyttä sekä hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa. Hyvä töiden organisointikyky ja ajanhallinta on työssä menestymisen edellytys. Suntion esihenkilönä toimii johtava suntio.

Palkkaus on kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukainen vaativuusryhmä 401 (peruspalkka 2016,15 €, työkokemuksen mukainen kokemuslisä 77,00–284,00 €). Tehtävässä noudatetaan KirVESTES mukaista yleistyöaikaa, joka on 76,50 tuntia/kahden viikon jaksossa.

Muut lisät ja korvaukset maksetaan kirkon työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika ja valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan koeajan puitteissa. Seurakunnassamme on käytössä e-Passi sisältäen lounas- liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedut. Lisäksi työnantaja tarjoaa mahdollisuuden työsuhdepolkupyöräetuun.

Työ alkaa 1.6.2023 tai sopimuksen mukaan.

 

Hakemukset liitteineen jätetään viimeistään 31.3.2023. Voit jättää hakemuksen tästä linkistä avautuvaan hakujärjestelmään.

Haastattelut pidetään Hollolassa Sovituksenkirkolla (Keskuskatu 2) 4.4.2023 klo 12–16.

Lisätietoja toimesta antavat tarvittaessa johtava suntio Arja Auranen, arja.auranen(at)evl.fi, puh 040 541 9123 tai kiinteistöpäällikkö Keijo Kokko, keijo.kokko(at)evl.fi, puh. 040-5912431.

2023-03-16 09:53:00.0