Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Hollolan varhaiskeskiajalla perustettu seurakunta on vakavarainen ja ainutlaatuinen kokonaisuus, joka toimii nykyisin neljän kunnan alueella. Jäseniä yhteisöllä on kaikkiaan 22 000. Hollolan seurakuntaan kuuluu kantaseurakunnan lisäksi Hämeenkosken, Kuhmoisten, Kärkölän ja Padasjoen kappeliseurakunnat. Seurakunta pitää työntekijöistään huolta mm. hyvillä Epassi- ja työsuhdepolkupyöräeduilla sekä seuraamalla säännöllisesti työilmapiiriä ja työhyvinvointia. Ympäristöystävällisyys ei näy ainoastaan latauspaikka-, aurinkovoimala- ja maalämpöhankkeissamme, vaan vihreä asenne läpäisee kaiken toimintamme Kärkölästä Kuhmoisiin. Strategiamme nimi on Rukoillen, rohkeasti, vastuullisesti. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme yli 80 monitaitoisen ammattilaisen voimin. Verkkosivuillamme voi tutustua mm. tuoreeseen Viidestä yhdeksi -lähihistoriateokseen.
Nyt valittava diakonian viranhaltija on osa Hollolan seurakunnan monitaitoista diakoniatyöntekijöiden tiimiä. Viran tehtäviin kuuluu diakoniatyö Hämeenkosken kappeliseurakunnan ja Hollolan maakansan alueella sekä vastaaminen seurakunnan kehitysvammaistyöstä Hollolan alueella. Työ sisältää vastaanottotyötä, koti- ja hoivakotikäyntejä, kappeliseurakunnan aluetyötä, leirejä, ryhmiä sekä saattohoito- ja kriisipäivystystä. Työn menestyksekäs hoitaminen edellyttää verkostoitumista ja yhteistyötä seurakunnan alueella sekä oman auton käyttömahdollisuutta.
Viran kelpoisuusehtona on kirkkohallituksen hyväksymä diakoniatyöntekijän pätevyys. Palkkaus on kirkon virkaehtosopimuksen vaativuusryhmän 503 mukainen. Virka tulee ottaa vastaan 1.12.2024 tai sopimuksen mukaan.
Valitun tulee olla konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Ennen työn vastaanottamista valitun on esitettävä lääkärintodistus työkelpoisuudestaan. Virkaan valitun luottotiedot tarkastetaan ennen tehtävässä tarvittavan luottokortin myöntämistä. Virassa on 6 kuukauden koeaika.
Hakuaika päättyy 12.8.2024 klo 11.00. Hakijoita pyydetään varautumaan haastatteluun 26. tai 28.8.2024.
Hakemus ja cv tulee toimittaa tähän verkko-osoitteeseen tai kirjallisesti Hollolan seurakunta Keskuskatu 2 15870 Hollola, kuoreen merkintä: Diakonian virka Hämeenkoski.
Lisätietoja avoinna olevasta virasta antavat
diakoniatyöntekijä Kati Lempiäinen, 040 829 7580, kati.lempäinen@evl.fi (20.6.-7.7.2024)
johtava diakoniatyöntekijä Anne Hakkarainen, 044 524 6212, anne.hakkarainen@evl.fi (8.7.-11.8.2024)
Tutustu: Töissä Hollolan seurakunnassa -videoomme.
20.6.2024 13.09