Uutislistaukseen

Hiippakunnallinen Hyvän työn tunnustus Hollolan ympäristöviestinnälle

Tunnustuksen myöntö

Hollolan seurakunnalle myönnettiin Hyvän työn tunnustus Mikkelin hiippakunnan Myö ja työ -päivillä eilen 26.9.2024. Piispa Mari Parkkisen Hollolan seurakunnan delegaatiolle luovuttaman kunniakirjan mukaan tunnustus annettiin kiitokseksi vaikuttavasta ja rohkaisevasta ympäristöviestinnästä.

Tunnustuksen perustelut 

”Hyvän työn tunnustus Hollolan seurakunnalle kiitoksena vaikuttavasta ja rohkaisevasta ympäristöviestinnästä. Hollolan seurakunta on tuonut videollaan julki konkreettisia ympäristötekoja, joista muiden on helppo oppia.

Hollolan seurakunta on sitoutunut kantamaan oman vastuunsa luomakunnasta ja jatkaa osana muuta toimintaansa määrätietoista ja kokonaisvaltaista työtään luonnon tasapainon järkkymistä vastaan. Monet jo aiemmin tehdyt ympäristömyönteiset ratkaisut, asenteet ja valinnat auttoivat ympäristödiplomin saavuttamisessa.

Ympäristökasvatus on läsnä läpäisyperiaatteella kaikessa seurakunnan toiminnassa ja siinä palvelee videomateriaali, joka on tuotettu rohkaisemaan seurakuntia. Video myös tuo esiin oleellista tietoa kirkon ympäristötyöstä lukujenkin valossa. Hiilineutraalisuuden sijaan seurakunta tavoittelee kunnianhimoisesti hiilinegatiivisuutta vuoteen 2030 mennessä.

Tavoitteiden asettaminen kertoo rohkeudesta, mutta myös todellisesta halusta varjella seurakuntana tätä luomakuntaa.”

Hollolan seurakunnalle myönnettiin uusi Kirkon ympäristödiplomi toukokuussa 2023. Siihen liittyvää työtä esittelemään tehtiin ympäristötyöryhmässä syntyneen ajatuksen innoittamana tiivis Hollolan seurakunnan ympäristötyö -video, jonka ympäristötoimikunnan sihteerinä toimiva viestinnän asiantuntija Juhana Säde sekä mediatuottaja Erik Löfberg saivat valmiiksi tammikuussa 2024.

Video on katsottavissa mm. Youtubessa Hollolan seurakunnan kanavalla.

 


 

27.9.2024 10.00