Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Hollolan seurakunnan kirkkoneuvoston taloudellinen jaosto esitti kirkkoneuvostolle, että vuoden 2025 kirkollisveroprosentti pysyy ennallaan, 1,70 prosentissa. Kirkollisverolla katetaan se määrä, joka kirkkovaltuuston hyväksymän talousarvion mukaan tarvitaan muiden tulojen lisäksi menojen suorittamiseen.
Kuluvan vuoden 2024 kirkollisverokertymän arvioidaan olevan 7 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 kirkollisveroa tilitettiin Hollolan seurakunnalle yhteensä 7,1 miljoonaa euroa. Vuodelle 2025 kirkollisveroa arvioidaan saatavan noin 6,9 miljoonaa euroa. Arvio tarkentuu ja voi muuttua talousarvion 2025 valmistelun edetessä sekä muiden ennusteiden tarkentuessa.
Veroprosentit vaihtelevat Suomen seurakunnissa yhden ja kahden prosentin välillä. Seurakuntien talousyksiköitä on tänä vuonna ollut yhteensä 246 ja veroprosenttien keskiarvo on 1,37 prosenttia.
Päijät-Hämeen seurakunnissa veroprosentit vuonna 2024 ovat seuraavat: Heinolassa ja Lahdessa 1,45 prosenttia, Tainionvirralla 1,70 prosenttia sekä Asikkalassa ja Orimattilassa 1,75 prosenttia.
Kirkkoneuvosto hyväksyi esityksen, ja esittää sen edelleen kirkkovaltuustolle.
11.10.2024 13.43