Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tiistaina 3.11.
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään 3.−7.11.2026. Ennakkoäänestyspaikkoja on esimerkiksi kaupoissa, oppilaitoksissa, kirjastoissa ja seurakunnan tiloissa. Vaalien kaikki Suomen ennakkoäänestyspaikat on julkaistu vaalien verkkosivuilla kuten myös ehdokkaat. Kaikki äänestyspaikat ja ehdokkaat löytyvät lisäksi seurakuntien verkkosivustoilta.
Ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa Suomessa. Henkilöllisyystodistus tarkistetaan äänestyspaikassa. Äänioikeutettuja ovat kaikki 16 vuotta viimeistään 15.11.2026 täyttäneet evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet.
Ehdokkaita on Hollolan seurakunnassa on 51 ja koko Suomessa yhteensä 11 400.
Vaalikone auttaa ehdokkaan valinnassa
Seurakuntavaalit ovat aina paikalliset vaalit. Vaaleissa voi äänestää vain oman seurakunnan ehdokkaita. Vaalikone auttaa löytämään itselle sopivan ehdokkaan.
Vaalikoneeseen on vastannut lähes 80 prosenttia ehdokkaista. Vaalikone löytyy seurakuntavaalit.fi-sivustolta.
Nuorille on tehty oma vaalikone, joka on Nuori aikuinen vaikuttaa kirkossa -ryhmän eli NAVIn sivuilla. Sinne pääsee myös seurakuntavaalien vaalikoneesta.
Myös 1.11. vaalipaneelit löytyvät Hollolan seurakunnan Youtube-kanavalta.
Lisätietoa seurakuntavaaleista Hollolasta löytyy täältä.
Mon Nov 02 14:51:32 EET 2026