Uutislistaukseen

Seurakunta hakee taloussihteeriä

Tule mukaan kehittämään Hollolan seurakunnan taloushallinnon prosesseja iloiseen ammattilaisten joukkoon, jossa työmäärä on mitoitettu oikein! Nykyisen taloussihteerin siirtyessä vuoden 2019 lopulla eläkkeelle haemme nyt joukkoomme kirjanpidon ja taloushallinnon ammattilaista. Tarjoamme haastavan ja vaativan työn inhimillisessä, lämminhenkisessä ja innostavassa työyhteisössä.

Hollolan seurakunta on Hollolan, Kärkölän, Padasjoen ja Kuhmoisten alueella toimiva noin 25 000 jäsenen ja noin 90 työntekijän yhteisö. Hollolassa Sovituksenkirkolla sijaitsevassa taloustoimistossa työskentelevät lisäksesi talouspäällikkö, palkkasihteeri ja toimistosihteeri. Seurakunnan kirjanpito ja palkanlaskenta hoidetaan Kirkon palvelukeskuksessa (Kipa). Keskeisimmät tietojärjestelmät ovat SAP (kirjanpito, osto- ja myyntireskontra, matka- ja kululaskut), Populus (palkanlaskenta) sekä BasWare (maksuliikenne).

Taloussihteerin tehtävänä on huolehtia seurakunnan talouteen ja hallintoon liittyvistä tehtävistä lain, kirkkojärjestyksen ja muiden sääntöjen mukaisesti koko Hollolan seurakunnan alueella. Taloussihteeri vastaa seurakunnan kirjanpidon oikeellisuudesta ja valmistelee laskenta-aineiston tilinpäätökseen ja talousarvioon. Lisäksi taloussihteerin tehtävänä on tuottaa tietoa taloudesta talouspäällikölle, esimiehille ja muulle organisaatiolle sekä toimia neuvonantajana seurakunnan sisällä. Taloussihteeri sijaistaa tarpeen mukaan muita taloustoimiston työntekijöitä.

Tehtävään valittavalta edellytämme tradenomin tai merkonomin tutkintoa sekä vähintään viiden vuoden työkokemusta vastaavissa tehtävissä. Lisäksi edellytämme itsenäistä työskentelyotetta, asiakokonaisuuksien hallintaa, hyviä tietoteknisiä valmiuksia, tarkkuutta, yhteistyökykyä, aktiivisuutta sekä kehittämisintoa. Kokemus Kirkon Palvelukeskuksen tai vastaavan taloushallinnon palvelukeskuksen toiminnasta katsotaan eduksi. Valitun tulee olla konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja hänen on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Palkkaus määräytyy Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 501-502 mukaan. Tehtävä täytetään 1.6.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan. Palvelussuhteen täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työpisteenä on Sovituksenkirkon taloustoimisto Hollolassa.

Kiinnostuitko? Täytätkö etsimämme henkilön tuntomerkit? Mikäli vastaat kyllä, toivotamme sinut tervetulleeksi joukkoomme ja tarjoamme sinulle mukavan työyhteisön, mahdollisuuden kehittää työtä sekä kilpailukykyiset henkilöstöedut!

Muistathan lähettää hakemuksen ja ansioluettelon todistusjäljennöksineen 5.4.2019 mennessä osoitteella: Hollolan seurakunta, Keskuskatu 2, 15870 Hollola. Kuoreen merkintä "Taloussihteeri" tai sähköpostiosoitteeseen paula.hukkanen@evl.fi. Hakemusasiakirjoja ei palauteta.

Hakuprosessin aikataulu: Hakemukset käydään läpi ja haastatteluun kutsuttavista päätetään 8.4.2019-10.4.2019 välisenä aikana. Haastattelut on tarkoitus järjestää keskiviikkona 17.4.2019 klo 12-17.00. Valintapäätös tehdään kirkkoneuvoston taloudellisen jaoston kokouksessa 23.4.2019.

Lisätietoja antaa talouspäällikkö Paula Hukkanen, p. 044 524 6250 pe 22.3.2019 klo 9-14 ja tiistaina 2.4.2019 klo 12-15. Tai sähköpostitse paula.hukkanen@evl.fi 25.-29.3.2019 välisenä aikana

2019-03-20 14:52:00.0