Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Hollolan seurakunta keskittyy koronavirusepidemian leviämisen estämiseksi lakisääteiseen toimintaansa. Kaikki muu toiminta on keskeytetty. Jumalanpalvelukset on siirretty verkkoon ja hautaukset, häät ja kasteet pyritään pitämään enintään 10 hengen joukolla siten, että valtioneuvoston linjauksen mukainen ryhmäkoko pitää sisällään työntekijät. Lähiomaiset pyritään kuitenkin ottamaan mukaan vainajien siunaamiseen rajoituksista huolimatta.
Avioliittoon vihkimiset ja kasteet tulee jatkossa pitää seurakunnan tiloissa, joissa tilojen korkea hygieniataso voidaan taata.
Flunssaoireisten ja riskiryhmiin kuuluvien tulee jäädä kotiin. Pyydämme huomioimaan kaikessa hyvän käsihygienian ja välttämään fyysistä kosketusta.
Ajankohtaiset tiedotteet löydät verkosta www.hollolanseurakunta.fi
Seuraa Hollolan seurakunnan toimintaa ja verkkohartauksia Instagramista ja Facebookista sekä kappeliseurakuntien Facebook-sivuilta.
Hiljaisella viikolla seurakunnan Facebook-sivulla on joka päivä hartaus tai muuta hengellistä ohjelmaa.
Su 5.4. klo 10 palmusunnuntain perhejumalanpalvelus Kuhmoisten kirkosta. Hanna-Leena Penttilä, Hannele Erola.
Pe 10.4. klo 10 pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Kärkölän kirkosta. Piispa Seppo Häkkinen, Katja-Margit Takatalo, Kirsi Skantz-Viljakainen.
Su 12.4. klo 10 pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus Hämeenkosken kirkosta. Leevi Ruonakoski, Johanna Huovinen.
Su 19.4. klo 10 Padasjoen kirkosta. Ville Särkkä, Sisko Huhtala.
Su 26.4. klo 10 Kuhmoisten kirkosta. Kristian Saarnio, Sinikka Pitkänen.
Ohjeita livelähetyksien seuraajille
Facebookiin voi kirjautua tietokoneen selaimella tai mobiililaitteen sovelluksella. Pääsivumme osoite on www.facebook.com/hollolanseurakunta Voit myös seurata livelähetystä kirjautumatta ja ilman tunnuksia Hollolan seurakunnan verkkosivujen etusivun alalaidassa olevasta Facebook-upotusikkunasta.
Facebook-sovellus tukee Chromecastia. Voit katsella lähetystä suoraan televisiostasi, jos siihen on liitetty esimerkiksi Google Chromecast -lisälaite, mikä sisältyy myös mm. DNA Hub -lisälaitteeseen. Jos mahdollista, pyydä läheiseltä apua palvelun käyttöönottamisessa.
Kirkot auki hiljentymiselle
Sovituksenkirkko, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Kuhmoisten ja Padasjoen kirkot ovat avoinna rukousta, hiljentymistä ja sielunhoitoa varten sunnuntaisin 5.4.-26.4. klo 11-14. Paikalla on työntekijä. Pyrimme noudattamaan kokoontujien 10 hengen maksimimäärää. Flunssaoireisten ja riskiryhmiin kuuluvien tulee jäädä kotiin.
Hollolan seurakunnan päivystysnumero
Palvelee joka päivä klo 9–15: p. 050 533 1930, Hollolan seurakunnan työntekijät vastaavat puheluusi. Puhuminen auttaa.
Palveleva puhelin
Soita: 0400 22 11 80. Avoinna joka ilta klo 18 - 24. Operaattori veloittaa puhelusta liittymäsopimuksesi mukaisen hinnan (pvm/mpm).
Kirkon keskusteluapua
www.kirkonkeskusteluapua.fi
Diakoniatyössä pyritään välttämään lähikontaktia
Kriisitilanteessa mm. taloudellinen avustaminen ja sielunhoito, olethan yhteydessä omaan diakoniatyöntekijääsi ENSISIJAISESTI puhelimitse. Löydät yhteystiedot alta, vaihteesta (03) 524 6600 tai verkkosivuiltamme.
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto
Kirkkoherranvirasto, seurakuntatoimistot ja taloustoimisto ovat siirtyneet puhelin- ja sähköpostipalveluun 26.4.2020 asti: p. 03 524 6600 (vaihde) arkisin klo 9-14 tai hollolan.seurakunta@evl.fi
Taloustoimisto palvelee puhelimitse ja sähköisesti arkisin klo 9-15 omien, verkkosivuilta löytyvien yhteystietojen kautta.
Viestinnän yhteystiedot
Juhana Säde p. 044 524 6196
Tuula Ijäs p. 044 524 6180 (poikkeustilan ajan)
Diakonian ruokajakelu
Diakonian ruokajakelu (kauppojen ylijäämäruokaa) epidemian aikana ma, ke, pe klo 10 alkaen, niin kauan kuin ruokaa riittää. Sovituksenkirkon alaparkkipaikalla, Keskuskatu 2.
Vesikansan toimintaa
Vesikansan diakoniatyöntekijä Eila Kamppinen on tavoitettavissa p. 040 762 6874 ja alueen nuorisotyönohjaaja Petri Ijäs p. 044 524 6229
Toiminta suljettu. Maaria Lumiaho on tavoitettavissa p. 044 524 6184
* Salpakangas
Anne Hakkarainen p. 044 524 6212
Virve Valkeavuori p. 040 829 7580
Jaana Rosti-Mutala p. 044 524 6211, lisäksi Nostava, Miekkiö ja Herrala
* Maakansa ja Hämeenkoski Pia Rantatupa p. 044 524 6187
* Diakoniapappi Sirkku Kuivasensaari p. 044 524 6252
Varhaiskasvatuksen yhteystiedot
Riitta Petsalo p. 040 832 9899
varhaiskasvatuksen pappi Ville Särkkä p. 044 524 6205
Nuorisotyön yhteystiedot
Heidi Hartikainen p. 0400 729 303
Petri Ijäs p. 044 524 6229
Päivi Sivonen p. 044 5246 190
Nuorisotyön pappi Hanna-Leena Penttilä p. 044 524 6213
Pappien yhteystiedot
Satu Alander p. 044 524 6193
Marjo Kortelainen p. 044 524 6194
Kirkkoherra Timo Huttunen p. 044 524 6195
Ks. seurakunnan palstan alusta yhteistä ja yleistä osio
Vaikka seurakunnan toiminta on tauolla, Hämeenkosken kappeliseurakunnan työntekijät ovat tavoitettavissa:
Kappalainen Leevi Ruonakoski p. 044 5246 238
Diakoniatyöntekijä Pia Rantatupa p. 044 5246 187
Nuorisotyönohjaaja Päivi Sivonen p. 044 5246 190
Kanttori Johanna Huovinen p. 044 5246 186
Suntio Raimo Hauta-aho p. 040 5877 514
Ks. seurakunnan palstan alusta yhteistä ja yleistä osio
Sunnuntaisin klo 11-14 hetki hiljentymiselle ja sielunhoidolle pääsääntöisesti Kärkölän kirkossa, mutta huom! 5.4. Järvelän seurakuntakeskuksessa.
Kappalainen Katja-Margit Takatalo p. 050 5390 964
Pappi Timi Korhonen p. 050 539 0965
Diakoniatyöntekijä Pirkko Haapakka p. 050 5055 350
Nuorisotyönohjaaja Taija Sairanen p. 050 5055 347
Kanttori Kirsi Skantz-Viljakainen p. 050 5593 148
Suntio Heikki Nousjoki p. 050 3673 635
Järvelän seurakuntatoimistossa ei voida asioida, mutta se palvelee puhelimitse ma-pe klo 9-11 ja 12-14 tai sähköpostilla karkolan.seurakunta@evl.fi.
Ks. seurakunnan palstan alusta yhteistä ja yleistä osio
Seurakuntatoimistossa ei voi asioida, mutta se palvelee puhelimitse
Kuhmoisissa: 040 7492283 ja sähköpostitse kuhmoisten.seurakunta@evl.fi, ja Padasjoella: (03) 5527200 ja sähköpostitse padasjoen.seurakunta@evl.fi.
Työntekijöiden yhteystietoja:
Kappalainen Ari Pelkonen p. 040 7490036
Seurakuntapastori Kristian Saarnio p. 044 0490042
Seurakuntapastori Mira Vaha p. 044 5246183
Diakoniatyöntekijä Eija Laaksonen, Padasjoki p. 040 7490037
Diakoniatyöntekijä Tarja Vesikallio, Kuhmoinen p. 040 5238503
Nuorisotyönohjaaja Tiina Ampuja-Töyry p. 040 7492281
"Hollolan seurakunta toivottaa Sinulle siunausta, voimia ja terveyttä"
26.3.2020 09.04