Uutislistaukseen

Jumalanpalvelukset ja ehtoollishartaudet alkavat kesäkuussa

Kuhmoisten kirkko.

Kuhmoisten kirkko.

Koronavirustilanne on vaikuttanut syvästi koko kirkon toimintaan.

”Suomen hallituksen linjausten mukaisesti olemme loppukevään viettäneet jumalanpalveluselämää striimausten kautta. Kesäkuun alusta Hollolan seurakunta avaa kirkkonsa jälleen jumalanpalveluselämälle hallituksen uusien linjausten myötä. Tilanne vaatii kuitenkin edelleen poikkeusajan ratkaisuja, joihin seurakunnat edelleenkin odottavat aluehallintovirastolta tarkempia ohjeita”, kirkkoherra Timo Huttunen kertoo.

Aluehallintovirasto päättää esimerkiksi siitä, voiko kirkossa olla kerrallaan 50, vai jopa 500 ihmistä.

”Joka tapauksessa seurakunnassa huolehditaan siitä, että kirkossa toteutuvat suositellut etäisyydet. Hollolan seurakunta tulee rajaamaan kunkin kirkon läsnäolijamäärän turvalliseksi”, Huttunen jatkaa.

Ajalla 1.6.-31.8.2020 Hollolan seurakunnassa vietetään jumalanpalvelusta kirkoissa seuraavalla tavalla (muutokset mahdollisia koronavirustilanteen johdosta):

Joka sunnuntaina kello 10 toimitetaan kahdessa kirkossa sanajumalanpalvelus, joista toinen striimataan suoratoistolähetyksenä Hollolan seurakunnan Facebook-sivulle. Livelähetyskirkot vaihtelevat. Samaan aikaan muissa kirkoissa on lyhyt ehtoollishartaushetki papin johdolla. Tarkemmat aikataulut rakentuvat pian. Ajan tasalla olevat tiedot löytyvät ensimmäisenä seurakunnan verkkosivuilta osoitteesta www.hollolanseurakunta.fi.

Sunnuntaina 7.6. on jokainen kirkkomme ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa avoinna rukousta varten kello 10 (Vesikansa klo 13), ja samalla keväällä alkaneet sunnuntai-iltapäivien kirkkopäivystykset päättyvät.

Hollolan kirkko auki supistetusti

Hollolan kirkko on kesäajan 1.6.-31.8. avoinna hiljentymistä ja tutustumista varten sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen kello 11-18 sekä keskiviikkoisin kello 11-18.

Paikalla on aina pappi. Tiekirkkokausi on peruttu vuodelta 2020, eivätkä kirkkomme ole avoinna tavalliseen tapaan vierailuja varten.

Hengellinen elämä verkossa 1.6. alkaen

”Hengellisessä elämässä verkko on uutena toimintaympäristö kutsunut mukaan useita sellaisia ihmisiä, jotka eivät aiemmin ole löytäneet paikkaansa kirkkojen penkeistä”, kirkkoherra Timo Huttunen iloitsee. Kirkon digiloikasta tuleekin pysyvä osa hengellisen elämän harjoittamista.

"Hollolan seurakunta opettelee nyt ja jatkossa toimimista digitaalisissa ympäristöissä", Huttunen kertoo.

Hollolan seurakunta  tarjoaa hengellistä elämää verkossa seuraavilla tavoilla 1.6. alkaen:

  • Sanajumalanpalvelus striimataan sunnuntaisin klo 10 vuoroin eri kirkoista
  • kanttorit soittavat ehtoosoiton lauantaisin kello 18
  • Keskiviikkoisin julkaistaan nettihartaus

2020-05-15 12:59:00.0