Uutislistaukseen

Joulun tapahtumat siirtyvät turvallisesti verkkoon

Kynttilöitä

Joulua ei ole peruttu, vaikka Hollolan seurakunta jatkaakin Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän suosituksen mukaisesti 26.11. alkaneita rajoituksia 4.1.2021 saakka. Seurakunnan toiminta siirretään jouluaaton hartautta myöten verkkoon, jossa siihen voi osallistua koronaturvallisesti ja itselle sopivaan aikaan.

Hollolan seurakunnan linjaukset koskevat seurakunnan toimintaa myös Kuhmoisissa, vaikka se kuuluu Pirkanmaan hyvinvointiyhtymän toimialueeseen.

Joulukirkkoihin osallistutaan verkkolähetyksissä

Seurakunnan jumalanpalvelukset jatkuvat rajoitusten ajan vain suoratoistolähetyksinä, ja ne toimitetaan ilman läsnäolevia seurakuntalaisia. Jumalanpalvelukset striimataan Facebook-sivullemme osoitteeseen www.facebook.com/hollolanseurakunta pääsääntöisesti sunnuntaisin kello 10.

Joulun ajan suosittujen jumalanpalveluksien lähetysajat ja -paikat ovat seuraavat: jouluaatto, torstai 24.12. klo 13 Hollolan kirkko (tallenne), perjantai 25.12. klo 8 Kärkölän kirkko (tallenne) ja tapaninpäivä 26.12. klo 10 Sovituksenkirkko.

Hautausmaille on joulun aikana vapaa pääsy, vaikka ruuhkaa voi ollakin paikka paikoin.

Myös Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia seurakunta toteuttaa verkkolähetyksinä siten, että kuvassa näkyvät sanat mahdollistavat mukana laulamisen.

Apua ja tukea tarjolla

Kirkon keskusteluapua tarjolla esimerkiksi Palvelevassa Puhelimessa, jossa vastataan numerossa p. 0400 221 180. Palvelu on avoinna joka ilta, myös joulun ja vuodenvaihteen pyhinä, klo 18 - 24. (operaattorisi veloittaa puhelusta liittymäsopimuksesi mukaan pvm/mpm). Sen lisäksi palveleva kirje ja palveleva netti löytyvät verkosta osoitteesta evl.fi/kirkonkeskusteluapu

Palveleva chatti palvelee samassa osoitteessa ma-pe klo 12-20.

Seurakunnan omat papit päivystävät puhelimessa ma-to klo 10–13 puh. (03) 524 6611.

Diakoniatyö palvelee myös poikkeusoloissa, vaikka avoin päivystysvastaanotto on suljettu. Yhteyden diakoniatyöntekijään saa talous-, sielunhoito-, elämänhallinta- ja kriisiasioissa puhelimitse. Kaikki yhteystiedot löytyvät parhaiten verkko-osoitteesta: www.hollolanseurakunta.fi

Hää-, kaste- ja hautajaistilaisuuksiin 10 henkilöä

Kirkollisten toimitusten osallistujamäärä on edelleen enintään 10 ihmistä, seurakunnan työntekijät mukaan lukien. Osallistujamäärässä voidaan poikkeuksellisesti joustaa siten, että läsnä tilaisuudessa voivat olla lähiomaiset. Erityisesti hautaan siunaamisten osallistujamäärien arvioinnissa noudatetaan pastoraalista harkintaa. Kirkolliset toimitukset järjestetään seurakunnan tiloissa tai muissa riittävän väljissä tiloissa.

Toimituskeskustelut käydään seurakunnan tiloissa riittävin etäisyyksin maskeja käyttäen tai puhelimitse. Seurakunnan työntekijät eivät osallistu muistotilaisuuksiin tai vastaaviin perhejuhliin.

Kokoava toiminta keskeytetty

Lähes kaikki seurakunnan kokoava toiminta on muutoin keskeytetty. Hollolan Missiokammari avataan vasta joulutauon jälkeen 7.1.2021. Eläkeikäisten kerhot on peruttu koko talvikauden ajaksi. Ainoastaan perhe- ja päiväkerhot voivat toistaiseksi jatkaa toimintaansa, ja sekin toimii ulkona.

Seurakunnan virastot palvelevat asiakkaat sähköisesti.

Sovituksenkirkon lounasravintola jatkaa toistaiseksi joulutaukoon saakka normaalisti.

Seurakunta suosittelee edelleen hyvää hygieniaa sekä yli 15-vuotiaden osalta suojamaskien käyttöä kaikissa tilanteissa, joissa on lähikontakteja.

2020-12-09 14:44:00.0