Uutislistaukseen

Seurakunta Padasjoella 550 vuotta

Juhlavuoden 2021 juliste.jpg

Padasjoella juhlistetaan syksyn aikana monin tapahtumin seurakuntatoiminnan 550-vuotisjuhlataivalta. Myös nykyisin Hollolan seurakuntaan kuuluva Padasjoki itsenäistyi vuoden 1471 tienoilla Sysmän seurakunnasta, joka puolestaan oli muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin irtautunut Hollolan seurakunnasta. Jo aiemmin Padasjoen talonpojat olivat järjestäytyneet kappeliseurakunnaksi, mutta ensimmäinen maininta keskiaikaisissa asiakirjoissa kirkkoherran pappilassa löytyy vuodelta 1471. Ajankohtaa voi pitää ensimmäisenä varmana merkkinä itsenäisen seurakuntaelämän alkamisesta.

Juhlavuoden vietto aloitetaan kirkollisesti sunnuntaina 12.9. kello 13 Padasjoen kirkossa pidettävällä perinnemessulla. Se toimitetaan vuoden 1694 kirkkokäsikirjan ohjeiden mukaan ja järjestys noudattaa vähäisin poikkeuksin jo 1614 julkaistua käsikirjaa. Seurakuntalaisilla on siis mahdollisuus kokea uuden ajan alun jumalanpalvelus.

Myös perinnemessun virret lauletaan vuoden 1701 virsikirjan mukaan ja kyseiset sanat jaetaan yleisölle käsiohjelmassa. Ehtoollinen jaetaan vanhaan tapaan kastamalla leipä viiniin. Jumalanpalvelus päättyy jo Mikael Agricolan antaman ohjeistuksen mukaisesti Aaronin siunaukseen, johon seurakunta vastaa laulamalla virren.

Perinnemessun toimittaa kirkkohistorian dosentti Esko M. Laine ja häntä avustaa vs. kappalainen Kristian Saarnio. Musiikista vastaa kanttori Lauri Palo ja kirkkokuoro.

Varsinainen pääjuhla alkaa mikkelinpäivänä 3.10. kello 10, jolloin Padasjoen kirkossa pidetään sukupolvimessu, jossa saarnaa piispa Seppo Häkkinen. Messun jälkeen seurakuntakodilla on ruokailu ja päiväjuhla teemalla ”Armo pysyy ja Sana kantaa”.

Samana juhlaviikonloppuna on myös muuta ohjelmaa. Jo perjantaina 1.10. kello 12-15 Padasjoen pappilassa, jossa mm. seurakuntatoimisto sijaitsee, on avoimien ovien päivä ja kahvitarjoilu. Juhlamessua edeltävänä yönä 3.-6.-luokkalaisille lapsille on Padasjoen kirkossa Yö kirkossa -leiri, josta saa lisätietoa esimerkiksi kappeliseurakunnan nuoriso-ohjaaja Tiina Ampuja-Töyriltä.

Syksyn tapahtumasarjan päättää professori Markus Hiekkasen historiallinen esitelmä, joka pidetään Padasjoen kirkossa sunnuntaina 7.11. kello 13. Suomen keskiaikaisten kirkkojen johtavana asiantuntijana tunnetuksi tulleen Hiekkasen esitelmän aiheena on ”Padasjoen kirkot keskiajalta nykypäiviin”.

2021-08-05 12:38:00.0